sea’s days

bright, *%!&!!¤!*%#!, funJanuary 13, 2008 21:20

Amaryllis 

Nuutti vie joulun pois ja tuo vihdoin Amaryllikseen kukat. :D Tosin vain siihen pitkään varteen joka jouluna oli vielä lähes näkymätön. Muut varret kurpahti. Ehkä kastelin liikaa? Tai jotain?

*%!&!!¤!*%#!January 4, 2008 03:18

amaryllis 

Eiiii näin! Tyhmä Amaryllis! Ensin se kuivattaa kukkanupun ja sitten se kasvattaa yhden jättiläisen. Tarkoitus oli, että hyasintti ja amaryllis olisi kukkinut samaan aikaan, vaan hyasintti kukki nätisti juuri jouluna ja kuoli jo.

*%!&!!¤!*%#!December 30, 2007 00:13

Kissa on kaatanut joulukuusen kerran ilman koristeita ja koristeilla kerran. Palloja on tiputeltu ties monesti (ei enää! taitoin muovikuusen oksia koristeiden kohdalta jolloin ne eivät enää lähde irti). Aina kaikki ehjänä. Tänään itse kaadoin kuusen, johdot oli kuusen juurella jotenkin solmussa. Särjin sitten muovipallon. Just näin.

rikkinäinen joulupallo 

*%!&!!¤!*%#!October 27, 2007 23:11

vinomini 

Olen aiemminkin valittanut ja kuvannut tämän, mutta tässä näkyy paremmin. Kiukuttaa ihan hulluna kun noissa miniÄssissä on kuviot ihan vinossa. Ei voittoruutu ole tuossa alhaalla vaan tuossa oikealla x:n vieressä! Ruudukkokin on monesti vinksallaan. Menee jännitys pilalle. :/

*%!&!!¤!*%#!October 18, 2007 22:03

rikkinäinen teema 

Olen näitä kolhinut ja paukutellut aina ties mihin, mutta hyvin ovat kestäneet. Maustepurkin tippuminen alimmalta hyllyltä oli kuitenkin tälle liikaa. Tuli päästettyä muutama kirosana.

*%!&!!¤!*%#!, funSeptember 14, 2007 20:16

Tampereen kellot 

Joskus aikanaan oli puhe (Gloomy Sundayn aikoihin) Tampereen kelloista. Aamulehdessäpä oli testailtu keskustan kelloja. Tietääpähän ettei enää luota siihen Juvenes-kiskan kelloon! Sietäisi kyllä olla kohdallaan nuo keskustan kellot.

Tästä pääset isompaan versioon jos et kykene tuosta tihraamaan. Tuohon ei voinutkaan laittaa isompaa kuvaa. :) 

*%!&!!¤!*%#!, funSeptember 13, 2007 15:25

Moro 

Sain Aamulehden ilmaisnäytteen jonka välissä oli tälläinen Moro. Jotain irvailua kun toinen on juuri palannut Lontoosta? :D

*%!&!!¤!*%#!September 11, 2007 23:52

hortensia 

Kyllä se nyt alkaa punertaa kun on syksy ja koko kukka alkaa kuolla!

none, *%!&!!¤!*%#!September 10, 2007 17:47

s-etukortti 

Kiitos mulle riittä S-etukortit. Kolme vuotta olen tuota höylännyt jokaisella ruokaostoksella enkä penniäkään ole saanut omaan taskuun. Kolmessa vuodessa sain kerättyä n. 85 euroa osuusmaksua, siinä kaikki. Tarkoitus oli säästää nuo rahat muuttoon, mutta kyllästyin odottamaan. Muutto tulkoon joskus, minä haluan rahat! Plus olen vähän köyhä joten rahat tuli tarpeeseen. :)

*%!&!!¤!*%#!, sadSeptember 2, 2007 15:51

rikkinäiset aurinkolasit 

Voi ei! Eihän nuo onneksi kalliit olleet (h&m), mutta tänä kesänä ostetut ja mukavat. Mistähän löytyisi kovakantinen kotelo "isoille" aurinkolaseille? Olen löytänyt muutamia kovakantisia, mutta kaikki on liian lättäniä eikä mene kiinni, koska nykylasit on isoja.

*%!&!!¤!*%#!August 25, 2007 23:11

MiniÄssä 

Uudet MiniÄssät on raivostuttavia, tai itseasiassa sama ongelma on ollut viime aikoina monessa Ässässä ja MiniÄssässä. Raaputuspinnan merkit on aivan muualla kun pahvissa olevat! Näin ollen olevinaan raaputat esim. vasemman yläkulman ruutua ja todellisuudessa alta ei paljastu mitään. Onko niin vaikea kohdistaa päällä olevan raaputuspinnan kuviot alla olevaan? Raaputa siinä nyt ristinollaa kun raaputtelet väärästä kohdasta! Koko jännityksen idea menee roskiin kun alta paljastuu vääriä kohtia. :(

*%!&!!¤!*%#!August 24, 2007 18:22

kalenteri 

Miksi aikuisille ei ole värikkäitä kalentereita? Meinaan noita taskukokoja. Kannet on kyllä kivoja ja värikkäitä, mutta sisältä! Harmaata, harmaata, valkoista, harmaata, harmaata, mustaa ja vielä vähän harmaata. Hermot meni etsiessä kalenteria. Lopulta päädyin tähän kamalaan Soodaan, koska siinä on värejä. Tosin revin kaikki typerät teinisivut irti. Nyt pitää vielä keksiä miten peittää nuo kamalat mulkosilmäiset oliot. Tarroja tarroja ja tarroja. Tai sitten ostan jossain vaiheessa jonkun ankean harmaan kalenterin mihin lätkin tarroja väreiksi. *mur*

bright, *%!&!!¤!*%#!, funJuly 30, 2007 19:30

lehtipino 

Sen siitä saa kun on viikon lomalla! Taisi olla kolme oikeaa postia, loput mainoksia….toisaalta, minä pidän mainoksista. :)

bright, *%!&!!¤!*%#!, fun, sadJuly 27, 2007 23:05

Potter ja kirjanmerkki 

Se on siinä. Luettu! SPOILAUSVAROTUS! Älä lue eteenpäin jos et halua tietää mitään uusimman Potterin juonesta! Hyppää tämä postaus yli ja mene seuraavaan. Jos haluat lukea ajatuksia kirjasta maalaa hiirellä tähtirivin alta aina postauksen loppuun asti. :) 

 

******** 

Yleisesti ottaen kirja oli ihan viihdyttävä, osittain jopa erittäin hyvä. En ole mikään järjetön Potter-fani, en kutsuisi itseäni faniksi ollenkaan. Uteliaisuus sai minut ostamaan pari viimeistä kirjat heti ilmestyttyä (+ en halunnut tulla spoilatuksi). Rowlingin kirjoitustyyli ei tässäkään kirjassa pettänyt, kirjaa oli lähes mahdoton laskea käsistä. Vaikkakin alkupuolen paikallaan junnaaminen, kolmikon kinaaminen teltassa ilman mitään määränpäätä, vähän tympikin. Toisaalta ärsyttää myös miten lopussa on aivan hurjasti tapahtumia. Tässä kirjassa tapahtumat oli onneksi saatu hieman paremmin jaettua koko kirjalle (aiemmissa vähän huonommin).

Ymmärrän, että olisi ollut nössöä jättää kaikki mukavat hahmot henkiin, mutta en silti ymmärrä miksi Dobby ja Fred piti tappaa. Minusta molemmat olivat harvinaisen turhia. Täytyy sanoa, että itkin silmät päästäni kun Dobby kuoli ja Harry häntä hautasi. Onneksi Kreacherin muutos hieman piristi. Fredin kuolemaa en kerennyt itkemään kun kirjan tapahtumat meni nopeasti muualle. Fred olisi ansainnut hieman enemmän sanoja kuoleman ympärille, mutta toisaalta tilanne oli sellainen ettei siinä voinut jäädä suremaan yhtä kuollutta.

Mitä kuolemiin noin yleensä…. Ihmiset tuntuvat olevan hillittömiä Sirius ja Hagrid faneja ja jossain haastattelussa Rowling sanoikin ettei voinut tappaa Hagridia kun oli mennyt jo Siriuksen tappamaan. Minusta molemmat olisi voineet kuolla, aivan turhia ja ärsyttäviä hahmoja. Sirius oli vain kitisevä parin kirjan hahmo ja Hagrid tyhmä kun saapas. Sorry, mutta en vain pitänyt kummastakaan. :D

Lupinin ja Tonksin kuolemat jäivät turhan etäiseksi kuten itse hahmotkin, mikä sinänsä on harmi. Tonks etenkin kiehtoi minua, mutta kirjoissa ei hänestä paljoa kerrottu. Mutta näillä kuolemilla Rowling selvästi halusi jollekin muullekin lapselle Harryn kohtalon.

Se mikä kirjassa eniten ärsytti oli pätkä joka alkoi kun Voldemort yritti tappaa Harrya metsässä aina Vodemortin kuolemaan asti. Liekö Rowling alunperin meinannut tappaa molemmat vai miksi loppu meni ihmeelliseksi selittämiseksi. Onhan Rowling toki aiemminkin onnistunut kääntämään asiat ympäri sen viisi kertaa ja vielä suhteellisen uskottavasti, mutta nyt meni mielestäni jo yli. Tähän mennessä selitykset ovat olleet suht ok, mutta jotenkin tämä "Dumbeldore kertoo miten Harryssa elää pala Vodemorttia ja silti Harry jää henkiin ja Voldemort kuolee" meni kyllä jo yli. Rajansa asioiden pyörittämiselläkin.

Ehkä jotkut asiat selvenevät hieman ja eivät tunnu niin ärsyttävälle kun saa käsiin suomennoksen. Vaikka englantini on hyvä ja apuna oli sanakirja, ei kaikkea voi aina tajuta ihan oikein. Potterit ovat kuitenkin aika monimutkaisia kirjoja. Nyt jään odottamaan tarinoita Jamesin, Lilyn ja muiden lapsien kouluvuosista. Edelleen toivon, että Rowling kirjoittaisi lisää kirjoissa esiintyneistä hahmoista, koska ko taikamaailma on pullollaan asioita joista olisi mukava kuulla lisää. Itse Harry Potter pääosassa ei minua enää suuremmin kiinnosta, en ole koskaan ollut Harry-fani. Toisaalta, Ginny on mukava hahmo, samoin Hermione, joten olisi mukava jos he esiintyisivät edes hieman uusissa kirjoissa. Joten ehkä jos Harryn ja Ginnyn lapset tai Hermionen ja Ronin lapset joutuisivat keskelle jotain jännää seikkailua…vaikka Grindenwald vihollisena, eikös hän ole elossa vai unohdinko jo? Jos ei niin onhan niitä varmasti muitakin "vanhoja vihollisia". :D

Siinä jotain. Keskustelkaa toki kommenttilootassa kirjasta. Tämän postauksen alle saa spoilailla, mutta vain tämän. :) 

*%!&!!¤!*%#!, sadJuly 8, 2007 22:54

tuuletin 

Viime yönä tuuletin vaikeni eikä suostunut enää lähtemään käyntiin vaikka odotti kuinka kauan. Aiemmin on kyllä toiminut kunhan on saanut tovin miettiä. Avasin sitten koko roskan ja putsasin pölyt. Mutta ei, sopimusta on tainnut mennä umpeen… Kaippa se on uusi hommattava, onneksi noita saa tarjouksesta (vaikka sekin on minulle ihan tarpeeksi).

*%!&!!¤!*%#!, sadJuly 3, 2007 18:07

orvokkeja, leijonankita, tomaatti, hortensia 

En ole missän oikein esitellyt tän kesän kukkia tai parveketta ylipäätään. Syy on kenties se etten ole oikein tyytyväinen siihen. Hortensiasta alkoi heti hävitä värit ja se oli alunperinkin liian vaalea minun makuuni. Kahdessa lattialla olevassa laatikossa kukat eivät tunnu millään kasvana. Leijonankita laatikossa on hulluna vihreää, mutta eivät silti tunnu kasvavan pidemmiksi saati ilmottaisi kukista.

elämänlanka ja harlekiinikukka 

Harlekiinikukista on noussut vain muutama hassu pitkä liuskalehti, mutta yli puolet istuttamista sipuleista eivät ole nousseet. Elämänlankakin hidastelee eikä siinäkään yhtään kukkaa…

juolaheinä, viiruhelpi, herneenversoa ja orvokkeja 

Kaiken lisäksi pihalta tuoma juolavehnäkin on lähes kuollut. Tapoin rikkakasvinkin! Ainoat jotka kukkii innoissaan on orvokit. Just näin.

none, bright, *%!&!!¤!*%#!July 1, 2007 19:47

 lihavartaat

Tein itselleni vartaita, yksi tikuista oli lohjennut joten se meni kissalle. ;)

Vartaissa on muuten ongelma. Jos niitä meinaa syödä monena päivänä peräkkäin, kuten aina ruuan kanssa teen, on uudelleen lämmitys ongelma. Vihannekset menee lölöiksi mikrossa, mutta ei kehtaisi uunia lämmitellä joka päivä. Nyt kokeilin jättää vartaat hieman "raa’aksi" ja  lämmittää ne kuitenkin huomenna uunissa… Ei jaksa alusta astikkaan joka päivä tehdä. Olisipa oikea grilli.

none, *%!&!!¤!*%#!June 12, 2007 20:28

ostosten kirjaus 

Menin lupautumaan mukaan tälläiseen tutkimukseen. Pitää kirjata ylös kaikki ostokset (ruoka ja semmoset). Ei siinä mitä, mutta kun pitää kirjata kaikki viivakoodit ja kaikki! Tarkkaa puuhaa ja oikeastaan aika vittumaista. Toivotaan, että "lahjukset" on sen mukaisia.

masentaa, *%!&!!¤!*%#!, sadJune 10, 2007 22:19

lempilyijytäytekynä 

Eiiiih! Rakas kynäni! Elämäni paras lyijytäytekynä! Ostin tämän Tiimarista joskus 1980-luvun lopulla, tarkemmin sanoen ala-asteella. Yläasteella tyhmät pojat vei penaalini jossa kynäni oli. Vuotta myöhemmin löysin kynän äidinkielen luokan ikkunalaudalta (muita tavaroita en siis koskaan saanut takaisin). Hypin innosta! Tällä oli hyvä kirjoittaa. Myöhemmin (muutama vuosi sitten) ostin kynään tuollaisen sormitukijutun kun tuppaan painamaan niin kovasti. Ja nyt! Kynän kärki oli haljennut penaalissa! *byhyy* En ikinä toivu tästä!

*%!&!!¤!*%#!, funMay 5, 2007 23:12

Matti ja Mervi 

Juuri kun luulin pääseeni eroon Matista ja Mervistä! Tämä on niin benropelle. :D

*%!&!!¤!*%#!April 23, 2007 22:38

karvoja 

Anni raukalla on aknetta leuan alla. Mustaa murua ja karvoja irtoaa. :(

none, bright, *%!&!!¤!*%#!April 16, 2007 18:24

sukka kärjestä 

Sukkapa tästä kai joskus vielä tulee. Ensimmäisen kerran kärjestä. :)

bright, *%!&!!¤!*%#!April 6, 2007 20:32

pääsiäisasetelma

Rairuoho ei oikein innostunut kasvamaan. Noh, nyt on nekin vuosia vanhat siemenet käytetty. ;) Vesikrassi kasvoi ja Anni rakasti tätä asetelmaa. Piti nostaa makkariin yöksi. 

bright, *%!&!!¤!*%#!March 31, 2007 20:15

koivunoksia, pajua sekä koristeita 

Hain uusia oksia ja muutaman pajunkin (ei ollut oikeastaan enää mitään jäljellä). Anni ei jätä tätä asetelmaa rauhaan sitten millään! Ensi yöksi on nostettava se makkarin puolelle. Siirsin yöksi maljakon lavuaariin, missä koivunoksat sai olla rauhassa, mutta nämä löytyi aamulla lattialta.

*%!&!!¤!*%#!, funJanuary 2, 2007 20:31

vika? :)
Heiii! Mikäs tämä on! Pussissa piti olla 2x tonnikala ja 2x taimenta ja lohta, mutta sieltä tuli kolme taimenta ja lohta ja yksi tonnari! Nyt palautetta Kitekatille!

none, *%!&!!¤!*%#!December 18, 2006 02:23

palanut tuikku 

Postasin joskus aiemmin kuinka hassusti parvekkeella olleet tuikut palaa. Vaan voihan käydä vielä huonommin! Tämä tuskin on palanut kun hetken.

*%!&!!¤!*%#!, funDecember 14, 2006 20:35

stressipoksi 

Tässä Ainalle kuva Annin stressipoksista. Kohta tarvitaan uusi! Tai itseasiassa uusi on jo lattialla, mutta ilmeisesti vanhassa on vielä jotain jäljellä. :D

*%!&!!¤!*%#!, funDecember 12, 2006 00:56

Anni puri 

En sitten millään usko ettei kissan kanssa pidä leikkiä sanomalehden rapistelua! Siis käsi lehden alle ja raprap. Ei vaikka olisi villasukka kädessä. :D

none, *%!&!!¤!*%#!November 26, 2006 20:59

lukijapalstalta 

Voipi olla etten jatkossa postaa ihan joka päivä, nyt on jotenkin ihan takki tyhjä kuvista. Yritän kuitenkin postata monesti viikossa.

Tässä olikohan se Tamperelaisen vai Pirkanmaan Sanomien lukijapalstalta jonkun älykäs vastaus. Ehkä kirjoittaja voisi tutustua aiheeseen rokotus ja madotus. Klikkaa isoksi niin näet lukea. ;)

none, *%!&!!¤!*%#! 20:56

Voipi olla etten jatkossa postaa ihan joka päivä, nyt on jotenkin ihan takki tyhjä kuvista. Yritän kuitenkin postata monesti viikossa.

Tässä olikohan se Tamperelaisen vai Pirkanmaan Sanomien lukijapalstalta jonkun älykäs vastaus. Ehkä kirjoittaja voisi tutustua aiheeseen rokotus ja madotus. Klikkaa isoksi niin näet lukea. ;)

bright, *%!&!!¤!*%#!November 14, 2006 20:13

tärähtänyt Anni 

Tämä olisi niiiiiiin söpö kuva Annista jos olisi onnistunut. Menikin tärähtämään! Julkaisen silti, on tämä niin ihana. :D